
Valmistautuminen vauvan tuloon: käytännön asiat ennen synnytystä
Vauvan tulo perheeseen on suuri muutos, ja odotusaika on hyvä hetki valmistautua siihen myös käytännössä. Moni asia on helpompi hoitaa raskauden aikana

Vauvan tulo perheeseen on suuri muutos, ja odotusaika on hyvä hetki valmistautua siihen myös käytännössä. Moni asia on helpompi hoitaa raskauden aikana

Lapsen syntymä on yksi elämän suurimmista mullistuksista. Samalla, kun valmistautuu uuden perheenjäsenen tuloon, on hoidettavana lukematon määrä käytännön järjestelyitä. Yksi merkittävimmistä on

Kun vanhemmat eroavat tai eivät asu yhdessä, lapsen arkeen liittyvistä asioista on hyvä sopia selkeästi. Kenen luona lapsi asuu, miten hän tapaa

Äitiysaika on erityinen elämänvaihe, jossa syntyy uusia vastuita, tunteita ja käytäntöjä. Sen onnistumiseen vaikuttavat paitsi äidin oma hyvinvointi myös kumppanin osallistuminen. Suomessa

Vuonna 2025 voimaan astuvat muutokset äitiyslakiin tuovat merkittäviä uudistuksia sateenkaariperheille, erityisesti naispareille ja apilaperheille. Lainsäädännön tavoitteena on yhdenvertaistaa vanhemmuuden tunnustamista ja selkeyttää

Paljonko äitiysraha on? Perhevapaauudistus toi tullessaan uudenlaisen vanhempainrahajaottelun. Tutustu aiheeseen lisää täällä.

Kuinka kauan siittiöt hedelmöittävät, entä jos niitä säilyttää purkissa tai jäädyttää? Tutustu täällä hedelmöittymisen aihepiiriin.

Aina eivät etävanhemman oikeudet toteudu niin kuin pitäisi ja lasta ei ole mahdollista tavata. Mitä laki määrää tällaisissa tilanteissa?

Apilaperhe on perhe, jossa vanhempia on kolme tai neljä. Lue mitä kumppanuusvanhemmuus tarkoittaa ja millainen ajattelu siinä on takana.

Joskus lapsen saaminen voi tuntua hankalalta eikä se onnistu. Mitä tarkoittaa mikrohedelmöitys ja milloin toimenpide suoritetaan?